Land of National Parks -alueen eli Kuusamon lentokentän vaikutusalueella sijaitsevien luontokohteiden ja matkailualueiden toimijat julkaisivat teksti- ja videomuotoiset ohjeistukset alueella matkaileville. Matkailijan etiketti osallistaa suomalaiset ja kansainväliset vierailijat vastuulliseen toimintaan rennolla ja innostavalla otteella.
Teksti: Saana Jaakkola
Kansikuva: Matkailijan etiketti
Kuusamon, Posion, Pudasjärven, Sallan, Suomussalmen ja Taivalkosken alueen matkailutoimijat julkaisivat kesäkuussa Matkailijan etiketin, joka on luotu yhteistyössä yliopistotutkijoiden ja Metsähallituksen kanssa osana Gateway to Land of National Parks -kehittämishanketta.
Land of National Parks eli Kansallispuistojen maa kattaa Kuusamon lentokentän vaikutusalueella olevat Hossan, Riisitunturin, Syötteen, Oulangan ja Paanajärven kansallispuistot sekä muut alueen luontokohteet.
Vaikka teksti- ja videomuotoisena julkaistu ohjeistus on laadittu alueen ominaispiirteet huomioiden, antaa etiketti eväitä vastuulliseen luonnossa liikkumiseen ja matkailuun myös muualla Suomessa. Ohjeistuksessa on huomioitu paikallisen elämäntavan lisäksi muun muassa säähän, turvallisuuteen, majoittumiseen, aktiviteetteihin, luonnonvaroihin sekä luonnon rauhaan ja hiljaisuuteen liittyviä näkökulmia.
Matkailijan etiketti syntyi yrittäjien tarpeesta
Alueen matkailuyrityksissä panostetaan kestävyyteen, mutta parhaimmatkin panostukset valuvat hukkaan, mikäli matkailijat eivät toimi toivotulla tavalla. Monet matkailijoiden kanssa päivittäin tekemisissä olevista matkailutoimijoista ovat havainneet matkailijoiden käyttäytymisessä parantamisen varaa.
Kansallispuistojen kävijämäärät ovat koronapandemian aikana kasvaneet kaikissa kansallispuistoissa. Kävijöiden joukossa on paljon ensikertalaisia, joilta retkietiketti on vielä hukassa. Toisaalta kokeneetkin matkailijat saattavat ottaa lomallaan vapaata myös arjen hyvistä teoista, kuten roskien lajittelusta tai säästäväisestä veden- ja sähkönkulutuksesta.
– Metsähallituksen luoma Retkietiketti ohjeistaa siinä, miten toimitaan kansallispuistoissa. Matkailijan etiketti tukee sitä erinomaisesti kattamalla koko matkailualueen, projektipäällikkö Marjo Kämäräinen Metsähallituksen Luontopalveluista toteaa tiedotteessa.

Myönteinen lähestymistapa kannustaa ja innostaa
Matkailijan etiketti ei sisällä tiukkoja kieltoja ja käskyjä, vaan ohjeistukseen valittiin positiivinen ja kannustava lähestymistapa. Matkailijan etiketti ei esimerkiksi tyydy toteamaan, ettei nuotiopuita saa tuhlata tai puita ja oksia katkoa vaan kertoo matkailijalle, miksi.
”Kun poltat puita tulipaikoilla, takassa tai saunassa, muista toimia säästeliäästi. Metsää meillä riittää, mutta ei tuhlattavaksi.
Pienestäkin risusta kasvaa iso puu. Ethän siis katko oksia tai puita luonnossa – jätetään ne kasvamaan ja tuottamaan iloa sekä ihmisille että eläimille.”
– Matkailijan etiketti
Tekstimuotoisen ohjeistuksen lisäksi hankkeessa syntyi viisi etikettivideota. Erityisesti kansainvälisille matkailijoille suunnatut videot on puhuttu englanniksi ja tekstitetty suomen lisäksi saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja venäjäksi.
Lyhyet ja visuaaliset etikettivideot on jaettu viiteen teemaan: kestävään matkailuun ja majoitukseen, rauhaan ja hiljaisuuteen, paikallisuuteen, retkeilyyn, säähän ja turvallisuuteen sekä aktiviteetteihin ja harrastuksiin.
Tutustu Matkailijan etikettiin:
Video 1: Kestävä matkailu ja majoitus
Video 2: Rauha ja hiljaisuus
Video 3: Paikallisuus
Video 4: Retkeily, sää ja turvallisuus
Video 5: Aktiviteetit ja harrastukset