Uutiset

Haaveena ilmainen interrail? Nuoret voivat hakea nyt maksutonta junamatkakorttia – DiscoverEU edistää liikkuvuutta ja kestävää matkustamista

2 minuutin lukuaika

Euroopan komission DiscoverEU-hanke jakaa vuoden 2022 aikana yhteensä 70 000 ilmaista interrail-korttia 18-vuotiaille nuorille. Syksyn haku käynnistyy tiistaina 11. lokakuuta ja on avoinna kahden viikon ajan.

Uutinen on päivitetty 8.10.2022 vastaamaan syksyn haun tietoja
Teksti: Saana Jaakkola
Kansikuva: Unsplash / Karol Kaczorek

Nuorilla aikuisilla on jälleen mahdollisuus ilmaiseen interrail-kokemukseen. Euroopan komissio käynnistää vuoden 2022 toisen DiscoverEU-hakukierroksen tiistaina 11. lokakuuta. Syksyn haussa on tarjolla vähintään 35 000 ilmaista interrail-lippua vuonna 2004 syntyneille eurooppalaisnuorille.

Koko vuoden aikana kestävää ja yhteisöllistä matkailua edistävä DiscoverEU-hanke jakaa yhteensä 70 000 junamatkakorttia. Ensimmäinen hakukierros järjestettiin huhtikuussa.

Syksyn haku avautuu tiistaina 11. lokakuuta klo 13.00 Suomen aikaa ja päättyy tiistaina 25. lokakuuta klo 13.00.

Ilmaisen interrailin lisäksi luvassa alennuksia eri matkailupalveluista

Matkakortin saajat voivat matkustaa Euroopassa enintään 30 päivän ajan 1.3.2023 ja 29.2.2024 välisenä aikana. Matkakortin lisäksi he saavat DiscoverEU-alennuskortin, joka oikeuttaa tuhansiin alennuksiin osallistujamaiden paikallisliikenteessä, majoituspaikoissa, ravintoloissa, kulttuurikohteissa ja liikuntapaikoissa.

Komissio on nimennyt vuoden 2022 Euroopan nuorison teemavuodeksi. Tänä vuonna DiscoverEU on ensimmäistä kertaa osa Erasmus+-ohjelmaa. Sen ansiosta hakuun voivat osallistua myös Islannista, Liechtensteinista, Norjasta, Pohjois-Makedoniasta, Serbiasta ja Turkista tulevat hakijat.

– Tavoitteenamme on antaa mahdollisimman monille nuorille tilaisuus lähteä matkalle, tutustua uusiin paikkoihin ja löytää elinikäisiä ystäviä, nuorisoasioista vastaava komissaari Mariya Gabriel toteaa keväällä julkaistussa tiedotteessa.

Erityistarpeinen nuori, hae rohkeasti mukaan

Ensimmäinen DiscoverEU-hakukierros järjestettiin vuonna 2018. Sen jälkeen matkakortteja on jaettu jo yli 165 000 nuorelle.

Osana hakemustaan nuoret vastaavat tietovisaan, jonka perusteella kunkin maan hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen. Valintaan voi vaikuttaa myös hakemuksen saapumisaika, mikäli saman pistemäärän saaneita on useita ja hakijoita on maan matkakorttikiintiötä enemmän.

Matkakorttia voi hakea joko yksin tai ryhmässä esimerkiksi omien ystävien kanssa. Komissio kannustaa hakuprosessiin myös nuoria, joilla on liikuntarajoitteita tai muita erityistarpeita. Tällaisessa tapauksessa osallistuja voi saada korvausta tarvitsemansa erityisavun kustannuksista.

Hanke kannustaa nuoria ympäristöystävälliseen matkustamiseen, minkä vuoksi matkat taitetaan pääsääntöisesti junalla. Tarpeen vaatiessa matkustusvaihtoehtoina ovat myös linja-auto, laiva ja poikkeustapauksissa lentokone, jotta myös syrjäisten seutujen ja saarten asukkaat saisivat yhdenvertaisen mahdollisuuden lähteä matkaan.

DiscoverEU-kokemus auttaa itsenäistymään, lisää kulttuurien välistä ymmärrystä ja kehittää kielitaitoa

DiscoverEU-hanke tarjoaa nuorille mahdollisuuden tavata eri kulttuureista tulevia ikätovereita sekä vahvistaa kulttuurien välistä ymmärrystä ja yhteisöllisyyttä Euroopassa. Hankkeen ansiosta interrail-matkalle pääsee moni sellainen nuori, jolla ei muuten olisi mahdollisuutta vastaavaan matkaan.

Vuosina 2018–2019 matkustaneista 70 000 nuoresta 66 prosenttia matkusti ensimmäistä kertaa junalla asuinmaansa ulkopuolella. Jopa kaksi kolmasosaa matkalle lähteneistä nuorista myönsi, ettei heillä olisi ollut varaa matkakorttiin ilman DiscoverEU-hanketta.

Nuorten kokemukset ovat olleet positiivisia. Matkakortin saaneista nuorista suurin osa kokee itsenäistyneensä matkan aikana. Kokemus on myös parantanut heidän kielitaitoaan sekä auttanut heitä ymmärtämään paremmin muita kulttuureja ja Euroopan historiaa. Matkaan lähteneet nuoret voivat jakaa kokemuksiaan ja vinkkejään hankkeen ympärille luoduissa sosiaalisen median yhteisöissä.

Suomenkielisen hakulomakkeen voi täyttää hakuaikana osoitteessa https://europa.eu/youth/discovereu_fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *