Vieraskynä

Vapaaehtoismatkailu ei saisi olla kirosana

6 minuutin lukuaika

”Vapaaehtoismatkailu tarvitsee paljon pohdintaa, ja sen kehittäminen Suomessa alkaa käytännössä nollatasolta. Sille kannattaa kuitenkin antaa ennakkoluuloton mahdollisuus”, kirjoittaa Valppaan vieraskynäilijä Rositsa Röntynen.

Valppaan vieraskynäkirjoittaja Rositsa Röntynen

Rositsa Röntynen

Vieraskynäilijä on Jyväskylän ammattikorkeakoulun luotsaaman Value-hankkeen projektipäällikkö, Vastuullisen matkailun portaat -koulutuskokonaisuuden koordinoija ja matkailun asiantuntija, joka tutustuu mielellään uusiin kulttuureihin.

Onko sinulla valppaita ajatuksia matkailusta?
Lähetä näkemyksesi meille – Valpas julkaisee Vieraskynä-palstallaan asiantuntijoiden näkökulmia vastuullisesta matkailusta.

Kesäkuussa 2021, kun Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Keski-Suomen Kylät ry saivat maaseuturahaston rahoituksen Keski-Suomen vapaaehtoismatkailun potentiaalin selvittämiseksi ja Value-hanke käynnistyi, emme vielä ymmärtäneet haasteen laajuutta.

Selvisi, että vapaaehtoismatkailun kehittämistarve on maakuntaamme isompi. Kehitystä kuitenkin hidastaa ja estää käsitteen tuntemattomuus sekä negatiiviset esimerkit maailmalta.

Vapaaehtoismatkailun suhdetta vastuullisuuteen oli tarpeen tarkastella.

Vapaaehtoismatkailun kehittämistarve on valtakunnallinen

Vapaaehtoismatkailua on tutkittu ja kehitetty koko Suomen laajuisesti erittäin vähän. Lähtökohtanamme oli halu tehdä “Keski-Suomesta vapaaehtoismatkailun kärkimaakunta” hyödyntämällä esimerkkejä muualta Suomesta.

Hankkeemme sai yhteyden muiden alueiden toimijoihin, mutta intoa vaikutti löytyvän huomattavasti enemmän kuin vakiintunutta ja esimerkillistä toimintaa. Emme onnistuneet löytämään muualta Suomesta hyviä käytänteitä, joita olisimme voineet soveltaa keskisuomalaiseen kontekstiin.

Kävikin päinvastoin – ulkopuoliset toimijat käyttivät hankettamme oljenkortena vapaaehtoismatkailun kehittämiseen ja hakivat esimerkkejä Keski-Suomesta.

Tarve kehittää ja koordinoida vapaaehtoismatkailutoimintaa valtakunnallisesti on selkeä, mutta monesti kehittämistä laiminlyödään, koska kyse on pienistä määristä toimijoita ja matkailijoita.

Vapaaehtoismatkailu ei ole massatoimintaa, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettu. Silti maailmanlaajuisesti tämä matkailumuoto tuottaa kolme miljardia dollaria vuodessa (Gharib 2021).

Vapaaehtoismatkailun huono maine tulee maailmalta

Haasteen toinen puoli on kuitenkin edellä mainittua isompi, ja se koskee vapaaehtoismatkailua maailmanlaajuisesti. Se liittyy vapaaehtoismatkailun imagoon, jota eettiset ongelmat globaalissa etelässä ovat vahingoittaneet (ks. esim. Punaks 2019, Hickmann 2016, Ahern 2013, Birrell 2010).

Olen aiemmin kirjoittanut Kansalaisareenan blogissa siitä, miksi eri organisaatiot välttävät vapaaehtoismatkailu-termin käyttöä ja millä sitä yleensä korvataan. Tämä on erittäin haitallista vapaaehtoismatkailun kehittämisen ja koordinoinnin kannalta, koska se johtaa toiminnan sirpaloitumiseen.

Tuloksena kaksi naapuria, jotka toteuttavat käytännössä jotain hyvin samanlaista, eivät tiedä toisistaan eivätkä voi myöskään oppia toistensa esimerkeistä – onnistumisista ja epäonnistumisista. 

Hankkeen puitteissa olemme useamman kerran – varsinkin vapaaehtoismatkailun kaupallisten muotojen yhteydessä – kuulleet toteamuksen ”tämä ei ole vapaaehtoismatkailua vaan uudistavaa matkailua”.

Uudistava matkailu kieltämättä tekee hyvää ja tuottaa arvoa kohteelle ja paikallisyhteisölle – siitä viime aikoina keskustelua on avattu Suomessakin (Jaakkola 2022). Sen raameissa kuitenkin tapahtuu myös paljon vapaaehtoismatkailua. Vapaaehtoistyö matkan aikana on se työkalu, jolla toimitaan kohteen hyväksi.

Vapaaehtoismatkailun ja uudistavan matkailun vastakkainasettelu kuulostaa yhtä järjettömältä kuin väite ”tämä on luontomatkailua eikä pyöräilymatkailua”. Nämä käsitteet eivät ole vastakkaisia, vaan kyse on aivan toisenlaisesta luokittelusta.

Suomessa vapaaehtoismatkailuun ei toistaiseksi liity huonoja kotimaisia kokemuksia. Tähän ei kannata siirtää syyllisyyttä muualla toteutuneista kauhuskenaarioista. Suomen vahva lainsäädäntö ja terve yhteiskunta eivät mahdollistaisi esimerkiksi lasten hyväksikäyttöä tai työpaikkojen korvaamista vapaaehtoisilla.

Lisäksi on vaikea uskoa, että Suomeen kohdistuisi jonkinlaista pelastajuuspyrkimystä, koska Suomi ei tarvitse pelastamista. Täällä vapaaehtoismatkailu perustuu kulttuurivaihtoon, uuden oppimiseen ja elämyksellisyyteen.

Hankkeemme selvityksissä havaittiin myös, että vapaaehtoismatkailu on käsitteenä erittäin tuntematon. Sen sijaan, että suomenkieliseen termiin kiinnitettäisiin kansainvälisen voluntourism-termin ympärille kehittyneitä asenteita, kannattaisi sen tuntemattomuutta käyttää mahdollisuutena luoda positiivista ilmapiiriä oman konseptin ja hyvien esimerkkien myötä.

Me voimme tehdä paljon enemmän kuin luoda Keski-Suomesta vapaaehtoismatkailun kärkimaakunnan. Me voimme tehdä Suomesta vapaaehtoismatkailun lippulaivan.

Milloin vapaaehtoismatkailu on vastuullista?

Yksi vapaaehtoismatkailun kehittämisen vahvimmista perusteista on sen sidokset vastuulliseen matkailuun. Tämä väite on lainattu kansainvälisestä tutkimuksesta (mm. Spenceley & Meyer 2012; McGhee 2014; Waller 2018).

Asia ei ole kuitenkaan niin mustavalkoinen. Kuten kaikki muut matkailun muodot, joita arvojensa tai tavoitteensa perusteella pidetään vastuullisina, vapaaehtoismatkailukaan ei ole ehdottomasti vastuullista, vaan sen toteutuksia kannattaa tarkastella yksitellen.

”Vapaaehtoismatkailulla on kaksi ydintä: vapaaehtoisuus ja matkailu. Ne määrittelevät tämän matkailumuodon arvot, jotka voivat joskus olla keskenään ristiriidassa.

Value-hankkeessa emme ole halunneet arvostella matkailijan motiiveja. Vapaaehtoismatkailulla on kaksi ydintä: vapaaehtoisuus ja matkailu. Ne määrittelevät tämän matkailumuodon arvot, jotka voivat joskus olla keskenään ristiriidassa.

Nämä ytimet myös tuottavat erisuuntaisia motiiveja, jotka toisinaan kallistuvat enemmän altruismiin – epäitsekkyyteen ja pyyteettömyyteen – ja toisinaan elämyksellisyyteen sekä uuden kokemiseen.

On myös tutkittu, että vapaaehtoisen motiivit ovat itsessään polarisoituneita – itsekkäitä ja epäitsekkäitä (Yeung 2004). Matkailijaa kuitenkin yleensä liikuttaa yhdistelmä eri motiiveja, joita on vaikea erotella tai todentaa ulkopuolisena. Sen sijaan vastuullisuuden ja merkityksellisyyden mittaaminen on mahdollista toteuttaa varsinaisen tekemisen perusteella. 

Mainitsemani tarkastelu yksitellen on tärkeää, mutta se on mahdollista vain rajatulla alueella. Kun puhutaan vapaaehtoismatkailusta ylipäätään, pitää löytää keino luokitella sen yksittäiset muodot ja tapaukset. Selvityksissämme havaittiin, että vapaaehtoismatkailu tapahtuu eri muodoissa toiminnan kaupallisuusasteen mukaan.

Yleisesti voidaan puhua kolmesta vapaaehtoismatkailun mallista:

1. Ei-kaupallinen malli

Henkilö ryhtyy vapaaehtoiseksi alueelle kotiympäristönsä ulkopuolella, ja siinä mielessä hän on matkailijan roolissa. Matkailun ydinpalvelut, kuten majoitus ja ateriat, hän saa vapaaehtoistyönsä vastineeksi. Rahalliset transaktiot ”isännän” ja vapaaehtoismatkailijan välillä on minimoitu tai niitä ei ole ollenkaan. On kuitenkin luonnollista, että matkailijan roolissa oleva henkilö kuluttaa rahaa ja käyttää muita palveluja kohteessa, esimerkiksi viettämällä vapaa-aikaa ja käymällä nähtävyyksissä ja paikallisissa tapahtumissa. Isäntänä tai vastaanottajana toimii yleensä voittoa tavoittelematon organisaatio tai yksityishenkilö ja hänen perheensä. Vierailu voi kestää viikosta vuoteen – tässä mallissa nähdään pitkiäkin vierailuja, sillä ne eivät riipu matkailijan maksukyvystä

2. Jaettu malli

Henkilö näkee itsensä selvästi matkailijana, mutta etsii vaihtoehtoisia kohteita tai uudenlaista tekemistä verrattuna aiemmin koettuun. Majoitus ja matkailupalvelut ovat selkeästi hinnoiteltuja, ja niistä matkailija on myös valmis maksamaan. Ratkaiseva rooli kohteen valinnassa on kuitenkin vapaaehtoistehtävällä. Se ei aiheuta rahallisia transaktioita suuntaan tai toiseen, eli esimerkiksi majoituksen hinta ei ole korkeampi vapaaehtoismatkailijalle kuin perinteiselle lomailijalle. Vapaaehtoistehtävä loman aktiviteettina ei ole paketoitu matkailupalvelujen kanssa yhteen esimerkiksi valmismatkalakia ajatellen. Pyyteettömyys ja kaupallisuus vierailun elementteinä pysyvät erillisinä ja selkeinä. Metsähallituksen paimenviikot on tästä mallista hyvä esimerkki. Taustana voisi toimia myös yhteistyökuvio voittoa tavoittelevien ja tavoittelemattomien organisaatioiden välillä. Vierailun kesto ei ole yleensä kovin pitkä, sillä se riippuu matkailijan loman pituudesta ja maksukyvystä.

3. Kaupallinen malli

Henkilö ostaa matkailupalvelut ja paikkansa vapaaehtoisena paketoituna valmismatkana. Yleensä kyseessä on vierailu ulkomailla. Myyjänä toimii tavallisesti matkanjärjestäjä, ja vastaanottajana voi olla myös yritys. Tässäkin tapauksessa vierailuun vaikuttavat matkailijan maksukyky ja loman pituus.

Kun näitä kolmea mallia tarkastellaan vastuullisen matkailun kannalta, jaettu malli vaikuttaa tasapainoisimmalta. Se tuottaa taloudellista hyötyä, kuten matkailun liiketoimintana pitääkin. Mutta tässä mallissa vapaaehtoisuudesta ei ole tehty bisnestä, jolloin se ei myöskään kannusta keinotekoisiin aloitteisiin, kuten orpokoteihin, joissa lapset eivät olekaan oikeasti orpoja.

”On vaikea uskoa, että Suomeen kohdistuisi jonkinlaista pelastajuuspyrkimystä, koska Suomi ei tarvitse pelastamista. Täällä vapaaehtoismatkailu perustuu kulttuurivaihtoon, uuden oppimiseen ja elämyksellisyyteen.”

Jaettu malli ei myöskään hämmennä matkailijoita: matkailullisia ja vapaaehtoisuuden arvoja ei sotketa keskenään, ja pyyteettömyys ja altruismi pysyvät koskemattomina, kaukana kaupallisuudesta.

Malli sisältää kuitenkin jonkin verran haasteita, joihin pitää tarttua tapauskohtaisesti. Mistä rahoitetaan vapaaehtoisen perehdytys ja ohjaus? Miten eläinten tai ihmisten kohtelu eri muodoissa toteutuu? Myös turvallisuusseikat on otettava huomioon.

Ei-kaupallinen malli näyttää pintapuolisesti tarkasteltuna altruistiselta ja siinä mielessä eettiseltä. Vapaaehtoisten panoksella tuotettuja hyötyjä ei voi kieltää.

Matkailun kontekstissa toiminta sisältää kuitenkin monenlaisia haasteita. Mitä vierailusta jää paikallisyhteisön käteen taloudellisesti? Korvataanko potentiaalisia ja jopa olemassa olevia työpaikkoja jatkuvalla vapaaehtoisvirralla? Täyttyykö matkailuun tarkoitettu majoituskapasiteetti asiakkailla, jotka eivät maksa vierailustaan?

Tässäkin tapauksessa perehdytys, ohjaus ja vapaaehtoisten koordinointi pitää rahoittaa jostakin. Yleensä tämä on ratkaistu jonkinlaisella rahoitus- tai tukityökalulla, joten käytännössä se, että raha ei liiku prosessissa, ei ole edes totta.

”Kaupallista mallia arvostellaan myös siitä, että se luo vapaaehtoistehtävien keinotekoista tarjontaa, joka ei lähde paikallisista tarpeista vaan matkailijan halusta pelastaa, korjata ja vaikuttaa.”

Kaupallinen malli on joskus vaikea käsittää, varsinkin Suomessa, jossa vapaaehtoisuus on laaja ilmiö ja monet muualla kaupalliset toiminnot tuotetaan ja toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Tässä mallissa törmäävät matkailun kaupallisuuden ja vapaaehtoisuuden pyyteettömyyden ristiriitaiset arvomaailmat.

Kaupallista mallia arvostellaan myös siitä, että se luo vapaaehtoistehtävien keinotekoista tarjontaa, joka ei lähde paikallisista tarpeista vaan matkailijan halusta pelastaa, korjata ja vaikuttaa. Kaupallinen malli kuitenkin ratkaisee ongelman siitä, mistä toiminnan järjestäjä saisi resursseja vapaaehtoisten ohjaukseen, sillä se on huomioitu hinnoittelussa.

Sosiokulttuuristen ja taloudellisten vaikutusten lisäksi kaupallisessa mallissa on enemmän mahdollisuuksia puuttua myös matkailun aiheuttamiin ekologisiin vaikutuksiin. Muiden mallien toiminnassa matkailija pääsee halutessaan toimintoihin, jotka edistävät ekologista kestävyyttä, mutta tämä ei välttämättä liity suoraan matkailuun. Sitä voidaan kuvata käsitteellä tourism for sustainable development.

Matkailijat kuitenkin toteuttavat matkansa siksi, että he haluavat siirtyä paikasta toiseen. Tämä puolestaan vaikuttaa ekologisuuteen negatiivisesti, varsinkin, jos vapaaehtoiskohde sijaitsee kaukana.

Kaupallisessa mallissa monien matkailijoiden motivaatio tehdä lomamatkallaan vapaaehtoistyötä on juuri siinä, että he haluaisivat korvata aiheuttamansa negatiiviset vaikutukset. He saattavat panostaa vähemmän työtunteja kuin perinteiset vapaaehtoiset, mutta vaikuttavat merkittävästi juuri siellä, missä sitä tarvitaan.

Nämä ihmiset yksinkertaisesti hylkäävät ajatuksen, että kaikki matkailu on pahaa. Tämä nimenomaan on uudistavaa matkailua.

Vapaaehtoismatkailu tarvitsee paljon pohdintaa, ja sen kehittäminen Suomessa alkaa käytännössä nollatasolta. Sille kannattaa kuitenkin antaa ennakkoluuloton mahdollisuus. Vapaaehtoismatkailusta ei saa tulla kirosana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.