Ukrainan sodalla ja ilmastokriisillä on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Yhteistä on myös toivo paremmasta ja entistä yhtenäisemmästä maailmasta, ja juuri siksi emme voi lamaantua kummankaan kriisin edessä.
Toiveikkaimmat ehtivät jo huokaista helpotuksesta. Näytti siltä, että pitkän ja poukkoilevien rajoitusten täyttämän pandemiatunnelin päässä alkoi vihdoin näkyä valoa. Tuo valo pimeni nopeasti, kun Venäjä viikko sitten hyökkäsi Ukrainaan, eikä kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n maanantaina julkaisema lohduton raportti ilmastokriisiin sopeutumisesta ainakaan lisännyt valon määrää.
Toiveikkuus vaihtui silmänräpäyksessä täydelliseen epätoivoon. Mutta voiko synkkyydestä nousta jotakin entistä kirkkaampaa?
Käsissämme on parhaillaan kaksi jättiläismäistä kriisiä: Ukrainan sota ja ilmastokriisi. Kummankaan kriisin alkamista ei ole enää mahdollista perua. Ne ovat käynnissä tänään, tällä hetkellä, eikä paluuta totuttuun entiseen ole. Molemmat kriisit ovat jo muokanneet ja tulevat yhä edelleen muokkaamaan miljoonien ihmisten elämää, yhteistä kotiamme ja tulevaisuuttamme.
Sodan synnyttämän pelon ja ahdistuksen keskellä ilmastokriisi voi tuntua kaukaiselta, jopa vähäpätöiseltä asialta, jolle ei juuri nyt riitä aikaa tai ajatuksia, voimista puhumattakaan. Mutta Ukrainan sodalla ja ilmastokriisillä on yllättävän paljon muitakin yhtäläisyyksiä ja sidonnaisuuksia, joihin kannattaa ja pitää kiinnittää huomiota.
Kriisejä yhdistää riippuvuus fossiilisista polttoaineista.
Euroopan vihreä siirtymä ei ole sodan pääsyy, mutta Euroopan tavoitteet irrottautua fossiilisista polttoaineista eivät ainakaan hidasta Putinin sotatoimia, onhan Venäjän talous rakennettu vahvasti öljyn ja maakaasun varaan.
Merkittävä osa Suomenkin energiatuonnista on lähtöisin Venäjältä. Pakon edessä tämän ovat viimeistään nyt ymmärtäneet myös ne, jotka vielä hetki sitten vastustivat Suomen toimia fossiilittoman tulevaisuuden puolesta. Polttoaineen hinnoista mellakoineet kansalaiset ovat hiljentyneet, ja jopa perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho myönsi Facebookissa julkaisemassaan kirjoituksessa, että letkut Venäjästä on irrotettava ja vihreän siirtymän on tapahduttava nyt.
Kriisejä yhdistää ruokaturvan vaarantuminen.
Ruoantuotannon häiriöt ovat ilmastonmuutoksen seurauksia, jotka suorimmin koskettavat yksittäistä kansalaista. Vaikka pitenevät ja kuumenevat kesät nähdään meillä usein positiivisena asiana – aiempaa pidempänä kasvukautena ja uusien viljelykasvien mahdollistajana – ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaikutukset ovat pääosin kielteisiä: maaperä voi huonommin, pölyttäjät katoavat, kasvitaudit lisääntyvät ja kuumuus ja kuivuus heikentävät satoa. Siitä saimme jo alkusoittoa viime kesänä, jolloin Suomen pelloilta kerättiin heikoin viljasato sitten vuoden 1992.
Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät maailman ruokaturvassa ilmastokriisiäkin nopeammin, sillä vastakkain ovat maailman suurimmat viljantuottajat.
Kriisejä yhdistää seurausten vakavuus ja massiivisuus.
Yle siteeraa ilmastoraportista kertovassa artikkelissaan raportin pääkirjoittajiin kuuluvaa Tero Mustosta sanoilla ”maailma, johon kasvoimme, on rakenteeltaan muuttumassa”. Kommentti viittaa ilmastokriisiin, mutta asiayhteydestään irrotettuna lauseen voisi liimata suoraan sotauutisen otsikoksi.
On mahdotonta ennustaa, miltä maailma näyttää viikon kuluttua. Eihän kukaan osannut reilu viikko sitten ennustaa, miltä se näyttää tänään. Mahdotonta on myös ennustaa, tuleeko vuosi 2022 olemaan jälleen edellistään pahempi ilmastokatastrofiuutisoinnin suhteen.
Sodassa satelevista pommeista se yksi, joka osuu erityisen pahasti, voi saada aikaan paljon enemmän tuhoa kuin muut yhteensä. Ilmastoraportin julkistustilaisuudessa ilmastokriisin taloudellisista vaikutuksista puhunut ympäristötalouden apulaisprofessori Lassi Ahlvik totesi, että ehkä vain yksi prosentti ilmastonmuutoksen tuomista myrskyistä on todella pahoja, mutta juuri se yksi todella paha myrsky saattaa aiheuttaa yli puolet ilmastokriisin taloudellisista vaikutuksista.
Kriisejä yhdistää ihmisten välitön hätä.
Venäjän hyökkäys yhdisti silmänräpäyksessä koko läntisen maailman ja sai päättäjien lisäksi yksittäiset ihmiset toimimaan ja ojentamaan kätensä. Uutisvirrat tulvivat tarinoita eri tahojen organisoimista avunannoista. Hyväntekeväisyysjärjestöjen ohessa myös yksityishenkilöt keräävät raha- ja tarvikelahjoituksia ja lähtevät viemään niitä perille linja-autoilla, jotka tuovat paluumatkallaan hädän edessä pakenevia ukrainalaisia pois sodan jaloista.
Pakolaisvastaisuus vaikuttaa kadonneen taivaan tuuliin, ja siellä sen on myös syytä pysyä. Toivottavasti muistamme anteliaisuutemme ja toivotamme pakolaiset tervetulleiksi myös silloin, kun sadat miljoonat, jopa miljardit ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ilmastokriisin edetessä.
Kriisejä yhdistää kiinnostus siitä, kenelle rahamme päätyvät.
Ilmastokriisiin liittyvä keskustelu päättyy kerta toisensa kinaan siitä, onko kuluttajien valinnoilla väliä. Tuo kinastelu jäi historiaan sillä samalla hetkellä, kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan.
Kuluttajat tekivät päätöksensä hetkeäkään epäröimättä: joka ikinen arkisessa käytössä oleva tuote ja palvelu joutui tarkkaan syyniin, ja boikottisitoumuksia alkoi sadella niin kulutustuotteita kuin striimauspalveluja tarjoaviin yrityksiin ennen kuin yksikään yritys ehti tehdä omia liiketoimintalupauksiaan. Omien päätöstensä parissa haparoinut yritys toisensa jälkeen on taipunut kuluttajien vaatimusten edessä. Tämä on syytä muistaa myös silloin, kun seuraava ilmastokriisiin liittyvä kinastelu yksittäisten ihmisten valintojen vaikutuksesta on alkamassa.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin hyvä muistuttaa, että boikotti voi parhaimmillaan olla hyvin voimakas vaikuttamisen keino, kunhan varmistetaan, että boikotin vaikutukset kohdistuvat oikeaan tahoon.
Kriisejä yhdistää nuorten kasvava ahdistus, joka vaatii aikuisten reagointia.
Nuorten ilmastoahdistuksesta on puhuttu vuosia, ja yhtä pitkään sen vakavuutta on vähätelty. Ahdistus voi lamaannuttaa, mutta se voi saada myös toimimaan, mikä on Suomessakin näkynyt kasvavana ilmastoaktivismina. Aikuisten suhtautumista nuorten hätähuutoon ei ole aina voinut kiitellä.
Oman lisänsä nuorten tuskaan on tuonut pitkittynyt koronapandemia, joka on lakkauttanut harrastuksia, siirtänyt oppitunnit kotikoneiden ääreen, sulkenut kokoontumistiloja ja estänyt ystävien tapaamista. Juuri nyt nuorten maailma on täyttynyt sotakuvista ja lohduttomista uutisista, ja niin vaikealta kuin tilanne meistä aikuisista tuntuu, nuoret tarvitsevat nyt tukea ja reagointia enemmän kuin koskaan.
Ennen kaikkea kriisejä yhdistää yhdessä toimimisen voima.
Kuluneen viikon aikana olemme todistaneet, että tositilanteen edessä jyrkätkin mielipiteet voivat muuttua, erimieliset lyöttäytyä yhteen ja suuret, aidosti vaikuttavat voimat on mahdollista laittaa liikkeelle uskomattoman nopeasti. Ukrainan sotaa ja ilmastokriisiä yhdistää ennen kaikkea se, että kaikki ne toimenpiteet, mitä teemme tänään – juuri nyt, yhdessä – voivat turvata tulevaisuutemme pysyvästi.
Kriiseille on yhteistä toivo paremmasta ja entistä yhtenäisemmästä maailmasta, ja juuri siksi emme voi lamaantua kummankaan kriisin edessä.
