Kolumnit

Taivaalle puhtain siivin

2 minuutin lukuaika

Pidämme tiukasti kiinni ajatuksesta, että lentäminen on juuri sellaista kuin se on tähän asti ollut käyttämättä mielikuvitusta ja ihastumatta muutoksen mahdollisuuteen: lentämisestä voisi totta tosiaan tehdä ihan toisenlaista.

Katja Vaulio

Kolumnin kirjoittaja on ympäristöalan ja vastuullisen matkailun ammattilainen. Hän tuottaa sisältöä molemmista aiheista ja inspiroituu ennen kaikkea matkatarinoista ja matkoista.

Katjan lempimaita ovat Kreikka ja Venäjä ja suosikkimaisema tropiikin hehkuva runsaus. Hän nauttii matkoillaan eri kulttuureista ja maisemista etsien samalla vastauksia liikamatkailun ongelmiin ja merten muoviroskiin.

Onko sinulla valppaita ajatuksia vastuullisesta matkailusta?
Lähetä mielipiteesi meille – Valpas julkaisee myös lukijoiden mielipiteitä vastuullisesta matkailusta ja vapaa-ajanvietosta.

Meille on jo kauan uskoteltu, että lentäminen on matkailun ja ilmastonmuutoksen suurimpia ongelmia. En kokonaan kiellä sitä, sillä tiedän varsin hyvin lentämisen vaikutukset henkilökohtaiseen hiilijalanjälkeen. Mutta joskus tuntuu, että yleisesti toisteltujen totuuksien takana piileekin jotain aivan muuta, paljon kiinnostavampaa.

Vai mitä ajattelet siitä, kun Responsible Tourism kirjoittaa: ”Lentäminen ei ole ongelma. Mutta koneiden polttoaine on.”?

Liekö se ihmisen ”mukavuudenhalua”, eli laiskuutta, että on helpompi toistella, kuinka lentämiselle ei yksinkertaisesti voi tehdä mitään (paitsi vähentää) kuin oikeasti selvittää, kuinkas asia onkaan.

Pidämme tiukasti kiinni ajatuksesta, että lentäminen on juuri sellaista kuin se on tähän asti ollut käyttämättä mielikuvitusta ja ihastumatta muutoksen mahdollisuuteen: lentämisestä voisi totta tosiaan tehdä ihan toisenlaista!

Suomessa ei ole juurikaan uskallettu ajatella, että lentokoneet todella liikkuisivat jollain muulla kuin fossiilisilla polttoaineilla. Juuri verkossa pidetty ”Release decarbonisation of aviation” -tapahtuma sanoo kuitenkin jotain muuta. Siinä lukuisat tieteilijät ja insinöörit kertovat jotain, josta minä niin pidän: lentäminen voi jatkua, ja sen voi tehdä täysin päästöttömästi.

Miten yksinkertaisen kaunista, miten nerokasta! Miksi emme ole edes antaneet tämän vaihtoehdon pulpahtaa tosissaan pinnalle?

Tapahtuman asiantuntijat eivät puhu jostakin, joka tapahtuisi vasta 50 vuoden päästä, vaan päästöttömiä, synteettisiä polttoaineita voitaisiin käyttää fossiilisten polttoaineiden tilalla jo vuodesta 2025 alkaen. Toki niitä käytettäisiin aluksi lisättynä nykyisiin polttoaineisiin, mutta jo vuonna 2050 meillä olisi näillä näkymin nollapäästöinen ilmailuala.

En voi olla miettimättä, miten mukavan pieneksi hiilijalanjälkeni sitten tipahtaa!

Synteettisiä polttoaineita valmistetaan vedestä ja hiilidioksidista. Niitä kutsutaan myös nimellä e-fuels, sillä tuotantoon tarvitaan sähköä. Tarkoituksena olisi tietenkin käyttää uusiutuvaa sähköä, ettei jouduta ojasta allikkoon.

Suomen näkökulmasta näiden polttoaineiden käyttöä hillitsee se, että vedyn tuotanto sähköllä on kallista. Onko uusiutuvaa sähköäkään niin paljon saatavilla?

Seminaari puhuu toista. Teknologia on jo valmiina e-fuelsien tuotantoon laajassakin mittakaavassa, mutta muita ongelmia toki on.

Tällä hetkellä synteettisten polttoaineiden käytön tuki lento-ja matkailualalta puuttuu täysin. Erityisesti ilmailuala nojaa mieluummin lentojen hyvitysmaksuihin, joka on kuin anekauppaa. Toisena vaihtoehtona pidetään akkukäyttöisiä sähkökoneita.

”Lentoalaa taitaa siis pelottaa, vaikka vastaus heidän ongelmiinsa on käden ulottuvilla.”

Asiantuntijat ovat valmiina lyömään luun kurkkuun ja kumoamaan vastalauseet. Synteettisiä polttoaineita varten ei edes tarvitse vaihtaa kalustoa, vaan nykyisiä koneita voi hyödyntää. Lentoalaa taitaa siis pelottaa, vaikka vastaus heidän ongelmiinsa on käden ulottuvilla.

Lopulta uskon, että kaikki on kiinni rahasta. Synteettisten polttoaineiden kokeiluun ja valmistamiseen ei haluta panostaa. Ilmastonmuutoksen lisääminen ja öljyn kaivaminen maaperästä kun tulee halvemmaksi.

Minä jään silti odottamaan sitä hetkeä, että saan lähteä hyvällä omallatunnolla lentomatkalle. Toivon, että hyvitysten ja sähkökoneiden sijasta kaikki energia ja pääoma käytetään synteettisten polttoaineiden valmistukseen ja käyttöön.

Lentolippujen hintaa on kyllä varaa korottaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Uutiset

Termien taakse piiloutuva lentopäästöjen kasvu sotii ilmastotavoitteita vastaan – Finnwatchin ilmastoasiantuntija: "Kompensointi ei ole ratkaisu"

6 minuutin lukuaika

Lentoalan päästövähennykset perustuvat harhaanjohtaviin laskentatapoihin ja runsaisiin kompensaatioihin. Näin löyhät päästötavoitteet voi saavuttaa ilman, että päästöt laskevat – eikä Finnair ole poikkeus, paljastaa Finnwatchin tuore tutkimusartikkeli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *