”Tuntui julmalta, että maa, jonka hiilijalanjälki on varmasti yksi maailman pienimmistä ja joka välttelee muovia, ei pääse sitä kuitenkaan karkuun.”
Katja Vaulio
Kolumnin kirjoittaja on ympäristöalan ja vastuullisen matkailun ammattilainen. Hän tuottaa sisältöä molemmista aiheista ja inspiroituu ennen kaikkea matkatarinoista ja matkoista.
Katjan lempimaita ovat Kreikka ja Venäjä ja suosikkimaisema tropiikin hehkuva runsaus. Hän nauttii matkoillaan eri kulttuureista ja maisemista etsien samalla vastauksia liikamatkailun ongelmiin ja merten muoviroskiin.
Onko sinulla valppaita ajatuksia vastuullisesta matkailusta?
Lähetä mielipiteesi meille – Valpas julkaisee myös lukijoiden mielipiteitä vastuullisesta matkailusta ja vapaa-ajanvietosta.
Uskooko kukaan, jos sanon viettäneeni vuoden ensimmäiset viisitoista päivää Vanuatulla?
Tuskin. Tuntuu kerta kaikkiaan mahdottomalta, että tänä vuonna olisi voinut päästä Kangasalaa kauemmas. Mutta siellä minä olin, täydellisessä paratiisissa.
Pyhä lehmä sentään, mikä täydellisyys se olikaan! Hekumallinen, runsas tropiikki, satumaiset, hehkuvat kukkaset ja pinnan alla kaikki Tyynenmeren maagiset salaisuudet.
Eikä muovia missään.
Niin, ihan totta, ei juuri missään. Meni muutama päivä ennen kuin aloin kiinnittää asiaan huomiota. Sitä ei löytynyt drinkkilaseista, ojanpientareilta eikä rannoilta. Mutta eipä juuri muualtakaan, sillä Vanuatulla on muovikielto.
Minun täytyi oikein haastatella paikallisia asiasta, sillä muoviroskien – ja tuotteiden – puuttuminen on niin epätavallista. Ihmiset kantoivat ostoksensa käsissään tai palmunlehdistä punotuissa koreissa.
Hihkuin riemusta, tämä todellakin on paratiisi!
Herättyämme taas yhtenä hurmaavana päivänä tropiikin ihoa hyväilevään lämpöön lähdimme snorklausretkelle uudelle rannalle. Sinne piti mennä oikein veneellä. Hypättyäni autiolle rannalle nautin varpaita lämmittävästä hiekasta ja meren kohinasta. Kuljeskelin pitkin poikin ihaillen rannan lukemattomia simpukoita.
Mutta ei aikaakaan, kun törmäsin muoviroskiin. Oli verkkoa, hammastahnatuubia, vesipulloja, aurinkorasvaputelia.
Ensin toiveikkaana keräilin niitä käsiini, mutta kulkiessani pidemmälle oivalsin, että urakka oli mahdoton. Tarvitsisin jätesäkkejä. Kädet eivät riitä, eikä ihan pienikään pussi.
Tuntui julmalta, että maa, jonka hiilijalanjälki on varmasti yksi maailman pienimmistä ja joka välttelee muovia, ei pääse sitä kuitenkaan karkuun. Tyynimeri tuo roskat mukanaan toisaalta. Muovi kulkeutuu Kiinasta, Indonesiasta, milloin mistäkin.
Suututti ja suretti Vanuatun puolesta. Koko maailman puolesta, että olemme saaneet asiat tähän jamaan.
”Turismissa käytettävä muovi on usein kertakäyttöistä, eikä sitä voi kierrättää. Lopulta pulikoimme meressä omien roskiemme keskellä.”
Tiesitkö, että Välimeren jätekuorma lisääntyy jopa 40 % turistikaudella? Suuri osa tuosta jätteestä on muovia, ja suuri osa siitä päätyy vesistöjä kuormittamaan.
Syitä on monia, kuten kierrätysjärjestelmän puuttuminen, turhien muovituotteiden käyttö – ja ennen kaikkea asenneongelmat. Turismissa käytettävä muovi on usein kertakäyttöistä, eikä sitä voi kierrättää. Lopulta pulikoimme meressä omien roskiemme keskellä.
Muoviongelmaa täytyy toki ratkoa valtioiden yhteistyönä ja tehdä isoja päätöksiä sen selvittämiseksi. Onneksi meillä on jo maailmanlaajuisesti useampi toimija sitä työtä tekemässä, ja matkakohteet sekä niissä toimivat yritykset ja järjestöt kautta maailman on haastettu toimimaan muoviongelman ratkaisemiseksi.
Sillä välin, kun lakeja muutetaan, meriä puhdistetaan ja kierrätysjärjestelmiä rakennetaan, me matkailijat voimme jättää muovipullot ostamatta ja uimapatjat hankkimatta.
Ikävä kyllä en tule koskaan unohtamaan, miltä tuntui löytää täydellisestä paratiisista kammottava muoviroskien hautausmaa.
