Meistä jokainen haluaa tallentaa lomamatkansa ikimuistoisimmat hetket. Mihin tahansa kuvaan ei lentolipun ostaminen oikeuta. Palkittu matka- ja luontokuvaaja Hannu Laakso jakaa vinkkejä eettiseen matkavalokuvaukseen.
Teksti: Saana Jaakkola
Kuvat: Hannu Laakson kotialbumi
Matkailijan vastuu omien matkakuvien ja kuvaustilanteiden eettisyydestä kasvaa samaa vauhtia älypuhelinkameroiden laadun kanssa. Kaikkialla mukana kulkeva, huomaamaton ja äänetön kuvausväline mahdollistaa valo- ja videokuvaamisen myös tilanteissa, joissa huomiota herättävään järjestelmäkameraan ei tohtisi tarttua.
Millaisissa tilanteissa matkakuva on parempi jättää ottamatta?
Valokuvaamiseen, tapahtui se kotimaassa tai ulkomailla, pätee sama perussääntö kuin tiedostavaan ja vastuulliseen matkailuun yleensä: ennen kuin toimit, mieti hetki, miltä sinusta tuntuisi, jos kohteena olisit sinä itse? Haluaisitko sinä, että matkailija ikuistaisi sinut tai perheenjäsenesi kameransa tai puhelimensa muistikortille vastaavassa tilanteessa ja jakaisi kuvan sosiaalisessa mediassa aikana, jolloin kenen tahansa julkinen päivitys voi päätyä klikkiotsikoitujen uutisten kuvamateriaaliksi, oli se eettistä tai ei?
Matkailijoiden käytös – kameran kanssa tai ilman – jättää pysyvän muistijäljen paikallisten asukkaiden mieleen. Omilla valinnoillaan matkailija voi varmistaa, että muistijälki on mieluinen.
”Matkakohteen valinnassa tärkein kriteeri on turvallisuus”
Yli 90 kansainvälistä valokuvapalkintoa töillään ansainnut matka- ja luontokuvaaja Hannu Laakso on valokuvannut uransa aikana 116 itsenäisessä valtiossa. Laakson tärkein kriteeri matkakohteelle on aina turvallisuus. Kohteen valokuvauksellisuus seuraa ammattikuvaajan tärkeysjärjestyksessä vasta toisena.
Kuvausmatkoillaan Laakso on törmännyt monenlaisiin tilanteisiin, joista osa on opettanut matkakuvaamisen etiikkaa kantapään kautta. Tilanteista vakavimmat ovat johtaneet jopa pidätykseen vieraassa maassa.
Omaksi ilokseen kuvaileva lomailija harvoin ymmärtää tarkistaa, onko kohdemaassa valokuvaamiseen liittyvää lainsäädäntöä. Joskus harmittomaltakin tuntuva kuvaustilanne voi olla kielletty. Monissa maissa on valokuvaamiseen liittyviä rajoituksia, eikä sitä aina ole kyltein kerrottu. Esimerkiksi Saksa on ottamassa käyttöön lain, jossa kehojen salakuvaaminen on kielletty vankeusrangaistuksen uhalla. Samanlainen laki on käytössä Englannissa.
– Erityisesti tiukasti kontrolloiduissa maissa on oltava varovainen. Itsevaltaisen hallinnon alaisissa kohteissa kontrolli pätee myös valokuvaukseen, Laakso sanoo.
Matkalla valokuvaamisen kahdenlaiset lait
Etiopia on esimerkki maasta, jossa valokuvaamista ei aina katsota hyvällä. Esimerkiksi siltojen kuvaaminen on kielletty.
– Etiopia on hyvin valokuvauksellinen maa. Sunnuntain kirkkomenojen aikaan on mahdollisuus taltioida upeita pukuja kauniissa aamuvalossa, Laakso kertoo.
– Siellä minulle selvisi vasta matkan lopussa, että valokuvaaminen vaatii luvan, jonka olemassaolosta minulla ei ollut etukäteen tietoa.
Etiopiassa Laakso joutui pidätetyksi, Azerbaidžanissa poliisin kuulusteltavaksi. Molemmista tilanteista Laakso selviytyi puhumalla ja hyvän oppaan avulla, mutta ne opettivat tekemään entistä huolellisempaa taustatyötä ennen uuteen kohteeseen matkustamista.
”Yhteisössä voi vallita esimerkiksi uskomus, ettei kuvaa saa ottaa eikä sitä ainakaan saa viedä mukanaan.”
– MATKAVALOKUVAAJA HANNU LAAKSO
Laakso on oppinut matkoillaan, että luvanvaraisella matkakuvaamisella on myös toisenlainen, meille länsimaalaisille vieraampi ulottuvuus.
– Alkuperäiskulttuurien, kuten Perun Andien inkakulttuurin tai Länsi-Afrikan voodoo-sukuisten uskontojen keskuudessa on normeja, joita meidän termein kutsutaan taikauskoisuudeksi. Heille ne ovat kuitenkin totisinta totta. Yhteisössä voi vallita esimerkiksi uskomus, ettei kuvaa saa ottaa eikä sitä ainakaan saa viedä mukanaan.
Alkuperäiskulttuurien tavoista ja uskomuksista voi olla vaikea löytää tietoa ennen matkaa. Valokuvaamiseen liittyvää lainsäädäntöä sen sijaan voi tutkia esimerkiksi ulkoministeriön matkustustiedotteista.
Paras tapa varmistaa ihmisen kuvaamisen eettisyys on kysyä lupa
Ihmisten kuvaamisen kanssa on aina syytä olla varovainen. Huolimatta siitä, minkä värinen iho tai millaiset vaatteet ihmisellä on, mitä hän tekee työkseen tai kuinka kaunis hän on, ihminen ei koskaan ole turistinähtävyys.
Julkisen katukuvan valokuvaaminen ihmisineen on useimmissa maissa täysin luvallista. Jos yksittäisen ihmisen nostaa tunnistettavalla tavalla esiin muusta ihmisjoukosta, on häneltä paras kysyä kuvaamiseen lupa. Niinkin tavanomaiselta tuntuvassa kohteessa kuin Espanjassa ihmisten yksityisyyttä suojellaan tarkasti lainsäädännöllä, mutta myös paikallisten yleiset asenteet ilman lupaa kuvaamiseen ovat hyvin tiukat. Erityisesti, jos tilanteessa on mukana lapsia.
Suosituissa matkakohteissa paikalliset ovat tottuneet valokuvaaviin turisteihin, ja maailmankuulujen nähtävyyksien luona liikkuvat ovatkin usein muita matkailijoita. Laakso pyrkii välttämään ruuhkaisimpia turistikohteita ja kuvaa pelkkien nähtävyyksien sijaan paikallisten tavallista arkea. Siihen hänellä on selvät säännöt.
– Mitä lähemmäs ihmisten yksityistä tilaa mennään, sitä tärkeämpää luvan kysyminen on, hän sanoo.
”Uskon vakaasti, että kadulla annettu dollari pitää rahan vastaanottajan kadulla. Jos haluaa vaikuttaa asioihin, sen voi tehdä muilla tavoin kuin maksamalla kuvan ottamisesta.”
– MATKAVALOKUVAAJA HANNU LAAKSO
Pienissä ja syrjäisissä kylissä kamera ei ole yhtä tavallinen näky kuin suosituissa turistikohteissa, ja erityisesti ison järjestelmäkameran näkeminen saattaa jopa säikäyttää. Huolimatta siitä, onko kuvausvälineenä järjestelmäkamera vai puhelin, kannattaa paikallisten reaktioita seurata ja oma käyttäytyminen sopeuttaa tilanteeseen.
Luvan kysyminen on aina paras tapa varmistaa valokuvaamisen eettisyys. Pahinta, mitä voi tapahtua, on saada kieltävä vastaus. Luvan kysyminen ei välttämättä vaadi yhteistä kieltä, mutta jos tiedät, että haluat kuvata matkallasi ihmisiä, on hyvä opetella luvan kysyminen paikallisella kielellä jo ennen matkaa.
– Jos yhteistä kieltä ei ole, näytän kameraa sormella ja kysyn, ”ok”? Jos kuvattavat pudistelevat päätään, jätän aina kuvaamatta, Laakso ohjeistaa.
Matkakuvaamisen tabut: lapset ja valokuvasta maksaminen
Lasten kuvaamiseen Laakso kysyy luvan aikuiselta aina, kun se on mahdollista. Tilanne on nurinkurinen, sillä usein lapset ovat hyvin varauksettomia ja tulevat innokkaasti kuvaan pyytämättäkin.
– Mielestäni on väärin kohdistaa aikuiseen painetta lapsen kautta kysymällä kuvauslupaa ensin lapselta itseltään. Kuvaan kovasti haluava lapsi voi taivutella vastahakoisen aikuisen suostumaan.
Entä mitä mieltä maailmaa nähnyt ammattikuvaaja on rahan antamisesta valokuvaamista vastaan?
– Uskon vakaasti, että kadulla annettu dollari pitää rahan vastaanottajan kadulla. Jos haluaa vaikuttaa asioihin, sen voi tehdä muilla tavoin kuin maksamalla kuvan ottamisesta.
Laakso on törmännyt myös toisenlaisiin tilanteisiin, jossa kuvausluvan olisi saanut rahalla.
– Joskus paikassa, jossa kuvaaminen on ollut kielletty, poliisi on hieraissut sormiaan lahjonnan merkkinä. Tällaiset tilaisuudet jätän aina väliin. Pahimmillaan tilanteesta voi seurata lahjontasyyte.
Luonnossa valokuvaaminen tapahtuu aina eläimen ehdoilla
Viime vuosina Laakso on erikoistunut matkakuvaamisen ohessa luontokuvaukseen. Instagramin suositut orava- ja kettukuiskaajat ovat innostaneet myös amatöörikuvaajia luontokuvauksen pariin. Erityisesti villieläinten valokuvaamisessa on kirjoittamattomia sääntöjä, joita vastuullinen valokuvaaja noudattaa.
Laakson tärkein sääntö on huolehtia, ettei eläimiä koskaan häiritä valokuvaamisen vuoksi.
– Vaaratilannetta ei ole päässyt syntymään, mutta kerran kuvasin tuulihaukan pesää liian läheltä, eikä emo uskaltanut mennä takaisin poikasten luo. Se oli minun havahtumisen hetkeni luontokuvauksessa, Laakso muistelee.
Villieläimiä kuvatessa on huolehdittava sekä omasta että eläimen tuvallisuudesta. Äkkinäisiä liikkeitä on vältettävä, eikä eläimen luontaista reviiriä saa häiritä. Villieläintä tai sen pesää ei sovi lähestyä liikaa tai liian nopeasti, ja eläimelle on aina jätettävä pakoreitti sekä pääsy pesään tai poikasten luo. Myös salaman käyttöä on eläimiä kuvatessa vältettävä.
Villieläinten kuvaamiseen tarkoitetut valokuvauskojut ovat yleistyneet myös Suomessa.
– Jotkut valokuvaajat paheksuvat kuvauskojuja, joiden lähelle villieläimiä houkutellaan haaskoilla. Itselläni ei ole näin mustavalkoista kantaa. Kuvauskoju on usein ainoa ja harrastelijalle turvallinen tapa kuvata villieläimiä, mutta myönnän eettisen kysymyksen: voiko eläin tottua ruokintaan ja jos tottuu, onko kyseessä enää villieläin?
Mitä tapahtuu valokuvan ottamisen jälkeen?
Valokuvaajan vastuu ei pääty kuvaustilanteen valintaan ja valokuvan ottamiseen. Aivan yhtä tärkeää on miettiä, mitä valokuville tapahtuu sen jälkeen, kun matka- ja kuvauskohteet ovat jääneet taakse.
Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että harrastelijakin voi tulla kuvistaan kuuluisaksi. Verkkoon päässyt valokuva voi levitä nopeasti maailmanlaajuiseksi sensaatioksi.
– Minulle tärkeintä on kuvata julkisilla paikoilla. Jos päädyn yksityisiin tiloihin, luvanvaraisuus korostuu, Laakso huomauttaa.
Jos kuvaustilanteessa on pienikin epäilys siitä, että saatat julkaista henkilöitävissä olevan kuvan sosiaalisessa mediassa tai muualla verkossa, on luvan kysyminen ehdottoman tärkeää. Samalla, kun kysyt julkaisulupaa, on kohteliasta kysyä kuvattavan nimeä, lupaa nimen julkaisuun ja ehdottaa, voisitko toimittaa valokuvan kuvassa esiintyvälle ihmiselle muistoksi. Ammattikuvaaja taltioi kuvausluvan paperille, sillä suullista lupaa voi olla vaikea näyttää toteen.
Vaikka kadulla ja julkisissa tiloissa kuvaaminen on useimmissa kohteissa sallittu ilman erityisiä rajoituksia, on valokuvaajan vastuulla myös hyvän maun ja oikeustajun noudattaminen. Umpihumalaisen ihmisen kuvaaminen julkisella paikalla voi tuntua siinä tilanteessa huvittavalta, mutta hauskuus katoaa nopeasti, jos kuva pääsee leviämään netissä.
Silloin on hyvä palata valokuvaamisen etiikan perusteisiin ja miettiä, miltä sinusta itsestäsi tuntuisi?
Millainen on eettinen matkakuva? Ota talteen vinkit reiluun matkavalokuvaukseen:
Matkailijoiden käytös jättää pysyvän muistijäljen paikallisten asukkaiden mieleen. Ennen kuin toimit, mieti hetki, miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos kuvauksen kohteena olisitkin sinä tai perheenjäsenesi?
Selvitä, onko matkakohteessa valokuvaamiseen liittyvää lainsäädäntöä. Voit etsiä tietoa esimerkiksi ulkoministeriön matkustustiedotteista. Jos näet kohteessa kyltin, joka kieltää valokuvaamisen, noudata sitä.
Paras tapa varmistaa matkakuvan eettisyys on kysyä kuvaamiseen lupa, jos kuvassa esiintyy tunnistettavissa oleva ihminen. Luvan kysymisen tärkeys korostuu, mitä lähemmäs ihmisen yksityisyyttä mennään tai jos kuvaustilanteessa on lapsia. Kysy silloin lupa kuvaamiseen aikuiselta aina, kun se on mahdollista.
Jos tiedät, että haluat kuvata matkallasi ihmisiä, opettele kysymään lupa kuvaamiseen paikallisella kielellä. Seuraa ihmisten reaktioita, kun kuvaat. Jos ihmiset näyttävät pelkäävän kameraa tai pudistelevat päätään, jätä kuvaamatta.
Älä maksa kuvauskohteelle, jotta saisit ottaa hänestä kuvan, tai ainakin harkitse tilannetta tarkoin. Usein kadulla annettu dollari pitää ihmisen kadulla.
Jos tiedät, että haluat julkaista ihmisestä ottamasi valokuvan sosiaalisessa mediassa tai verkossa, kysy julkaisuun lupa. Näytä valokuva kuvauskohteelle, kysy hänen nimeään ja lupa nimen julkaisuun ja kerro, missä aiot kuvan julkaista. On myös kohteliasta kysyä, voisitko toimittaa valokuvan kuvassa esiintyvälle henkilölle muistoksi.
Jos kuvaat villieläimiä, pidä huoli, ettet häiritse eläintä valokuvan vuoksi: älä käytä salamaa, vältä äkkinäisiä liikkeitä, älä lähesty eläintä tai sen pesää liikaa tai liian nopeasti ja varmista, että eläimelle jää aina pakoreitti sekä pääsy pesään poikasten luo. Näin huolehdit sekä omasta että eläimen turvallisuudesta.
